Tämä paikka oli ensimmäisenä kohteena vuoden 2012 ensimmäisellä ue-reissullamme. Reissu suoritettiin porukalla Visgi, Jones, Varjo ja EU. Vanhainkotina ilmeisesti myöhemmin tunnettu talo on virallisesti ollut paikkakunnan kunnalliskoti (vaivaistalo).
Hyvin heikkoon kuntoon päässyt rakennus on arviomme mukaan ollut tyhjillään 70-luvun puolivälin paikkeilta. Sisällä oli melko tyhjää ja paikkoja oli hajotettu, mutta kiintoisa paikka silti. Ihmetystä herätti vuosiluku 1610 rakennuksen seinässä. Lienee yhdeksikkö kääntynyt ylösalaisin kuutoseksi?
Hämärä sumuinen aamu ei oikein inspiroinut kuvaamaan. Ehkäpä täällä voisi käydä uudestaan vaikka nättinä kesäiltana, jolloin valaistus olisi aivan toisenlainen.
Tässä lopuksi vielä kiintoisa Wikipediasta lainattu pätkä kunnalliskodeista: "Kunnalliskoteihin sijoitettiin vanhusten lisäksi mielisairaat ja muuten kroonisesti sairaat hoidokit sekä muut, jotka eivät syystä tai toisesta kyenneet itse huolehtimaan itsestään eivätkä voineet turvautua lähiomaisiin. Kunnalliskodeille tyypillisiä olivat suuret yhteishuoneet, joissa asui eri-ikäisiä ja fyysisesti ja psyykkisesti erikuntoisia hoidokkeja. Varsinkin maaseudulla kunnalliskodit olivat usein maatiloja, joiden töihin hoidokit ottivat palkatta osaa voimiensa mukaan ja korvasivat näin saamansa hoidon. 1920-luvulta lähtien velvoitettiin jokainen kunta rakentamaan kunnalliskoti tai liittymään osakkaaksi kahden tai useamman kunnan yhteiseen kunnalliskotiin. Tästä lähtien pyrittiin myös sijoittamaan mielisairaat erilleen muista hoidokeista sekä järjestämään kunnalliskoteihin erityiset sairasosastot."
Jaa Facebookissa
|