Tämä hieno vanha kansakoulu rapistuu surullisesti. Piha on kasvanut melko umpeen ja piharakennus päässyt vähän huonoon kuntoon. Koulu ei ole kokenut kovin pahaa vandalismia, mutta lienee ollut autiona ja unohdettuna jo useita vuosia.
Yläkerrassa on asuttu koulun lopetuksen jälkeen, mutta karhukirjeistä päätellen sieltä on jouduttu lähtemään muualle. Henkilö lienee ollut kunnan omistamalla koululla vuokralla.
Löysimme kutsun itsenäisyyspäiväjuhlaan, jolloin koulu on viettänyt samalla 50-vuotis juhlaa. Kirjoituskoneella naputellun kutsun mukaan tällöin on ollut vuosi 1977.
Kiinnostava kohde, jonne voisi palata turhan kiireisen käynnin takia.
Jaa Facebookissa
|