Tähän sahan vanhaan voimalaan törmäsimme avopuolisoni kanssa lähes sattumalta. Liikkuessani täällä suunnassa oli mielessäni muistikuva, että tällä alueella oli ehkä jotain autiota.
Ränsistynyt piippu näkyikin puiden latvojen yli ja huomasimme rakennuksen. Olin aivan haltioissani sillä rakennus näyttää lähes täydelliseltä unelmakohteelta. Mielialaa laski hieman se, että jokin osa rakennuksesta oli selvästi purettu jossain vaiheessa.
Onnettomalla hellepäivän kesävarustuksellakin pääsimme sisään helposti, koska ovi puuttui kokonaan. Sisällä paljastui, että paikassa onkin laitteistoa jäljellä paljonkin. Ilkivaltaa on jonkin verran tehty, mutta se ei juurikaan vaikuttanut paikan kiinnostavuuteen.
Saha johon voimala kuuluu on rakennettu jo 1800-luvulla ja on lopettanut toimintansa 1980-luvulla.
Yllättävä vierailumme voimalassa ei ollut valitettavasti kovin pitkä, koska meillä oli sovittua menoa muualla. Uusi käynti on hyvinkin mahdollinen, koska paljon jäi näkemättä vaikka paikka ei järin iso ollutkaan.
Jaa Facebookissa
|