Etusivu Galleria Linkit Lost Bricks
 


Galleria > Kalkki- ja betonitehdas


Tämä valtava tehdasalue kuuluu teollisuusfriikin unelmakohteisiin. 90-luvun lamassa kaatuneen jättiläisen juuret ulottuvat 1800-luvun puolelle.

Tehdas valmisti aluksi vain sammutettua ja sammuttamatonta kalkkia, mutta myöhemmin tuli mukaan sementin valmistus. Sementin valmistuksessa käytettiin valtavia pyöriviä sementtiuuneja, jotka olivat yli sata metriä pitkiä.

Ensimmäinen käyntini sijoittuu vuoden 2009 kesäyöhön. Olimme päättäneet Phytonin ja Jonesin kanssa lähteä juuri kyseisenä yönä paikkaa tutkimaan. Tietenkin satoi aivan kaatamalla koko kuusi tuntia, jonka alueella vietimme! Tämän lisäksi vielä useamman tunnin matkanteko.. märissä varusteissa tottakai.

Commandoretkemme pimeässä ja sateessa toi aluksi mieleen armeijan palvelusajan, mutta näin jälkikäteen sitä on kiva muistella erittäin jännittävänä sotareissuna. Pimeässä ja sateessa ei tullut paljon kuvattua, joten keskityimme paikkojen tutkimiseen. Onneksemme löysimme tehtaan päävalvomon, johon toisella reissulla ei enää päässytkään.

Toinen reissu käytiin Phytonin kanssa kahdestaan ja tällä kertaa meitä lykästi ja sattui aivan täydellinen kevätsää. Jonkin verran paikkoja oli purettu edellisestä käynnistä ja keskellä aluetta oli valtavia purkukoneita.

Alueella on nyt uutta yritystoimintaa ja viikonloppunakin oli varsin vilkasta liikettä.

Luultavasti paikkaan tulee tehtyä vielä uusi käynti. Niin iso ja kiinnostava se on!

Jaa Facebookissa