Kävimme avopuolisoni kanssa tutkimassa synkeässä syyssäässä Hämeenlinnan Ahvenistossa sijaitsevat kaksi paikkaa.
Ensin menimme vanhalle maauimalalle joka on rakennettu vuoden 1952 Olympialaisia varten. 1980-luvun alkupuolella uimala poistettiin käytöstä ja sen jälkeen paikka onkin mennyt aika heikkoon kuntoon.
Uimalan jälkeen suuntasimme läheisellä mäellä sijaitsevalla hylätylle hyppyrimäelle.
Mäen puuosat olivat aika heikossa kunnossa eikä oli tullut mieleenkään lähteä kiipeämään ylös niitä pitkin. Vuonna 1967 valmistunut hyppyrimäki lopetettiin 1995.
Läheisen moottoriradan lopettamisesta on ollut myös kiistoja. Moottoriradalla sattui vuonna 1984 tuhoisa helikopterionnettomuus kun kopteri putosi yleisölennätyksessä katsojien päälle.
Jaa Facebookissa
|